Kokemuksia Chromebookista

Tuskaannuin puolivillaiseen kotikoneeseeni tovi sitten. Huomaan myös, että oma tapa ja tarve käyttää tietokonetta on muuttunut. Pidän itseäni edelleen nörttinä, mutta aika harvoin aidosti tarvitsin Linux-komentoriviä mihinkään ja paikallisesti pyöriviä ohjelmiakin tuli käynnisteltyä entistä harvemmin. Arki pyörii yllättävän vahvasti selaimen ympärillä, ja siitäkin käytöstä mobiililaitteet ovat syöneet aika siivun.

Vanhoja tuskaantumista aiheuttavia kotikoneita on oikeastaan kaksi. Pöytäkone on käynyt jo kovin vanhaksi ja on jotenkin vähän rikkikin; ei aina saa itseään käynnistymään biosin paremmalle puolelle. Pöytäkonetta sitä paitsi tulee kaivattua kovin vähän. Varsinkin kun se on niin iällä, että Youtube pykii ja omien valokuvien katselu sujuu raivostuttavan tahmaisesti. Olen asunut tässä asunnossa vuoden ja pöytäkone on edelleen muuton jäljiltä eteisen lattialla. Kertaakaan en ole kaivannut sitä niin paljoa, että olisi viitsinyt kantaa työhuoneeseen ja laittaa johtoja kiinni.

Toinen murheenkryyni on vanha läppäri. Sitä käytin enemmän, mutta omat taisteluhaavansa on valitettavasti silläkin. Akku ei kestä kuin reilun vartin ja virtajohdon paikalleen asettelu vaatii noitamaista näppäryyttä, koska se suostuu lataamaan vain tietyissä asennoissa. Kun tähän lisätään huutava tuuletin ja tuhnuinen teho, ei ollut kovin riemullista häärätä läppärilläkään.

Harkitsin hetken aikaa hyvän kannettavan ostamista. Kävin nopeasti makustelemassa Applen läppäreitä, mutta luojan kiitos en sortunut sellaiseen. Taatusti hyviä paikassaan, mutta minun tarpeeseeni sopii tällä kertaa paremmin murto-osan maksava muovinen pikkukone.

Ostin Acerin Chromebookin Gigantista karvan alle kolmella sadalla. En edes tiedä mikä tämän tarkka malli on, saati että muistaisin speksejä. Ja juuri sitä halusin. En jaksa innostua samalla tavalla teknisistä yksityiskohdista kuin joskus aiemmin. Nyt tärkeää on se, että homma sujuu helposti ja saan ne asiat hoidettua, mitä haluankin.

Jos Chromebook ei ole tuttu, niin yksinkertaistettuna se on läppäri, joka käynnistyy suoraan nettiselaimeen. Muita ohjelmia ei juurikaan ole eikä niitä voi asentaakaan samalla tavalla kuin muissa käyttöjärjestelmissä. Kaikki tapahtuu pilvipalveluiden kautta. Toki asioita saa tehtyä vaikka ei nettiyhteys olisikaan päällä, mutta kone herää toden teolla henkiin vasta kun yhteys verkkoon on auki. Ja näin se on kaikkien muidenkin koneiden kohdalla: suunnilleen kaikkeen mielekkääseen tekemiseen tarvitaan joka tapauksessa nettiyhteyttä.

Pidin koneesta heti alusta alkaen. Virtanapin painamisesta kestää alle kymmenen sekuntia ja kaikki on valmista. Akku kestää pitkään. Kone ei pidä mitään ääntä ja käy mukavan viileänä. Käyttöönotto oli helppoa: pari minuuttia, jonka aikana kysytään Google-tunnukset, valitaan käytettävä kieli ja naputellaan langattoman verkon salasana. Siinä kaikki.

Ja koska kaikki tiedostot ovat pilvessä, koneen rikkoutuminen tai pölliminen harmittaa radikaalisti vähemmän kuin perinteisellä koneella. Kipaisen vain kaupasta uuden, naputtelen salasanani ja jatkan siitä mihin viimeksi jäin.

 

Myöhästely

Olen myöhästelijä. Se on raivostuttavaa. Löysäilen aikataulujen kanssa kroonisesti ja olen liian usein viime tingassa liikkeellä.
Haluan oppia siitä pois. Kolmekymmentä elettyä vuotta ei ole opettanut irti tästä pahasta tavasta, joten tuskin yksi toukokuu tekee suurta muutosta. Yritän silti.
Toukokuussa en aio myöhästyä kertaakaan. Jokaisesta epäonnistumisesta maksan satasen sakkoa. Se kirpaisee. Raportoin myöhästelyt tämän postauksen alaosaan. Työkavereille ja muille: vahtikaa minua ja käräyttäkää säälittä kommenteissa jos lipsun. Kommenteissa voitte ehdottaa ja perustella myös kohteita minne mahdolliset sakkorahat annetaan.

Myöhästelyloki:

  1. 6.5.2014: myöhästyin Lync-etäpalaverista neljä minuuttia. Palaveri ei varmaan ollut vielä alkanut sen suuremmin, mutta myöhästyin silti. Olin luvannut olla läsnä 13:00 ja kello oli 13:04 kun tervehdin paikalle ehtineitä kanssaihmisiäni.
    Tulin edellisestä tapaamisesta ja jäin joko kohteliaisuudesta, mielenkiinnosta tai laiskuuttani kuuntelemaan yhden opiskelijan projektin etenemisiä. En tajunnut, että läppäri haluaa just tällä kertaa käyttää minuuttitolkulla heräämiseen ja vedin muutenkin aikataulun liian tiukille. Omaa ajattelemattomuutta ja huonoa priorisointia.
    Tästä opittua: etätapaamisten alkuun pitää aina varata sen verran ekstraa, että ehtii buutata koneen, etsiä kuulokkeita tai ruuvata asetuksia. Edellinen etäpalaverista myöhästyminen tuli siksi, että Lync ei ollutkaan elpynyt lepotilasta ollenkaan ja kone piti käynnistää uudelleen — ja katsoa vierestä kun Windows asentaa muutaman päivityksen.
    Tästä opittua 2: kun on aikataulu ja juttelee jonkun kanssa, pitää osata kertoa, että nyt on tarpeen lopettaa ja lähteä tilanteesta ajoissa. Meillä ei ollut mikään kriittisen tärkeä keskustelu opiskelijan kanssa vaikka kiinnostava olikin. Olisin voinut lopettaa sen heti alkuunsa ja kertoa, että jatketaan asiaa kun olen käynyt istumassa etäpalaverin. Ensi kerralla teen niin.

Uutiset ovat irtokarkkia aivoille

En ole seurannut kuukauteen uutisia. Enkä koe jääneeni mistään olennaisesti paitsi.

Päätin maaliskuun alussa polkaista alulle pääsiäiseen ulottuvan uutispaaston. Mitään yhtä erityistä syytä tälle ei ole. Uskoin, ja uskon edelleen, että ajattelu voi rikastua enemmän jos uutisten parissa käytetyn ajan sijoittaa kirjojen lukemiseen ja kanssaihmisten kohtaamiseen.

Lainaan itseäni viisaampaa: ”Me olemme kovin hyvin asioista perillä, mutta tiedämme silti kovin vähän. Miksi? Koska olemme 200 vuotta sitten keksineet myrkyllisen tiedon muodon, jota kutsutaan uutiseksi.” (Rolf Dobelli, Viisaan toiminnan taito).

Uutisten ongelma on siinä, että ne ovat uusia. Tuoreus ei takaa käyttökelpoisuutta. 

Teknologista vanhentumista mallinnetaan joskus Lindyn vaikutuksen kautta. Se on alkujaan luonnosteltu kuvaamaan viihdemaailmaa: mitä pidempään henkilö on ollut televisiossa, sitä todennäköisemmin hän pysyy ruudussa vielä jatkossakin. Samaa ajattelua jatketaan teknologioiden suhteen. Mitä pidempään teknologia on ollut olemassa, sitä pidempään se todennäköisesti säilyy vastedeskin käytössä. Ihmiset ovat kirjoittaneet niin pitkään, että sadan vuoden päästäkin kommunikoidaan kirjallisesti. Se, mitä me käsitämme tietotekniikalla on aika tuore juttu ja sadan vuoden päästä jo unohdettua asiaa. Twitter ja Whatsapp ovat niin uusia ilmiöitä, että ne haudataan merkittävästi nopeammin. Sorrun vähän sivuraiteiluun, mutta toivottavasti en liian pahasti. Tämä teknologian käänteinen vanhentuminen* liittyy vahvasti uutisten lukemisen mielekkyyteen.

Samalla tavalla tuore tieto elää vain hetken. Muutama tunti sitten julkaistu tieto on todennäköisesti jo ylihuomenna tarpeeton. En viitsi kuormittaa ajatteluani sellaisella kohinalla. Käytän päätäni mieluummin pysyvämmän tiedon prosessointiin.

Jos pidät ajatusleikeistä, leiki hetki näin: mieti viikon takaisia uutisia ja kirjoita kommenttikenttään, miten suuri osa niistä aidosti vaikutti elämääsi. Osasitko tehdä parempia ratkaisuja uutisten lukemisen vuoksi? Et, veikkaan.

Paaston jälkeen aion taas lukea uutisia. Koska ne ovat kiinnostavia. Entistä enemmän yritän kuitenkin vältellä iltapäivälehtien mukauutisia, ja varsinaisten uutistenkin osalta pyrin keskittymään enemmän taustojen ymmärtämiseen kuin päivänpolttaviin nippelitietoihin. Mitä hitaampi tieto, sitä vähemmän se kärsii inflaatiota.

*Käänteistä vanhenemista on käsitelty hyvin Nassim Nicholas  Talebin kirjassa Antifragile/Antihauras. Kirja on muutenkin hyvä. Lue joskus. Toisena kirjavinkkinä tuo jo mainittu Dobellin pieni mutta pippurinen paketti. Se viisastaa lukijaansa paljon.

Itsensä haastamisesta

Heräsin tänään kuudelta ja lähdin salille. Sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen. Eikä olisi tapahtunut nytkään, jos olisin antanut mukavuudenhalun määrätä arkea yhtä paljon kuin yleensä annan.

Joskus tuntuu terveelliseltä haastaa itseään. Tehdä jotain, mitä ei muuten tulisi tehneeksi tai mikä ei suoranaisesti tunnu siinä hetkessä kivalta. Siksi minä — liikuntaa harrastamaton ja omaa kömpelöä kroppaansa häpeilevä kaljuuntuva insinööri — tein alkuvuodesta lupauksen käydä salilla hankkimassa hikeä, lihaskipua ja pieniä itsensä voittamisen kokemuksia.

Kaipasin apua. Tiesin, että työpuuhissa viihtyminen, kotona laiskottelu ja tusina tekosyytä pitävät minut poissa salilta mikäli kukaan ei ole komentamassa.

Omavalmentaja vastaa tähän huutoon. Juttelin Elixian personal trainerin kanssa ja annoin hänelle haasteen. Olen sitä mieltä, että jos ihminen saa kuukausipalkkansa muiden haastamisesta ja mukavuusalueen ylittämisen evankelioinnista, voi itsekin ottaa haasteen vastaan. Kysyin, onko tällä tapana lukea kirjoja. Ei kuulemma ole.

Kerroin, että lähden laulaen hänen sparrattavakseen ja ostan samalta seisomalta kymmenen tunnin valmennuspaketin — yhdellä ehdolla. Valikoin nipun kirjoja hänen luettavakseen. Joka viikko taistelemme yhdessä mukavuudenhalua ja helpolla pääsemistä vastaan. Minä muljaan teräskiekkoja paikasta toiseen ja puuskutan toimistokeuhkojani pihalle. Hän puolestaan palvelee ajatteluaan hyvien kirjojen parissa. Minä maksan reilun euron minuutissa kyykytettäväksi joutumisesta, hän saa kirjat ja niihin liittyvän keskustelun silkasta lähimmäisenrakkaudesta.

Haaste ei päättynyt ihan suunnitellusti. Minä harjoittelen kurinalaisuutta ja laiskuuden väistelyä pari kertaa viikossa, mutta kirjat jäivät hyllyyn. Ymmärrän syytä; lukihäiriö ja huonot kokemukset kouluajoilta häiritsevät taatusti, mutta voisihan nuo nähdä myös syinä lukea enemmän kuin syinä välttää lukemista. No, en minä voi tai halua tuomita, mutta olkoon esimerkkinä siitä, miten työlästä meidän ihmisten on toisinaan tarttua johonkin vieraaseen.

Peilaan omaa elämää silloin tällöin pienten haasteiden ja teemakuukausien kautta. On ollut vesipaastoa, sossumedialakkoa, lihatonta, hissitöntä ja muutamaa muuta teemajaksoa. Kaikista oppii jotain ja jokainen auttaa ymmärtämään omaa ajattelua paremmin. Nyt on karkkilakon ja liikkumisen lisäksi menossa uutispaasto. Se on herättänyt joissakin ihmisissä kummastelua. Kerron kuukauden viimeisenä päivänä tarkemmin, miten uutiset ovat irtokarkkia aivoille ja miksi pidän nyt elämäni toista uutispaastoa.

Rakkaus on opettajan työkaluista tärkein

Eri opintojen aikana minulle on siunaantunut joitakin hyviä opettajia. Mukaan on mahtunut myös niitä, joiden touhuista ei ole jäänyt sen suuremmin mitään käteen.

Kun olin vaihdossa, kirjoitin blogiin muutaman ajatuksen opettajan hyvistä ja huonoista piirteistä. Sen systemaattisemmin en ole koskaan tullut ajatelleeksi, mistä hyvät opettajat ammentavat. Kun itse opetin syksyllä ensi kertaa, palasin näihin hyvyyskriteereihin ajatuksissani toistamiseen.

Erilaisia tekijöitä on kai paljonkin, mutta yksi lohdullisen yksinkertainen asia nousi esiin: rakkaus. Rakkaus sekä oppilaisiin että opetettavaan aiheeseen.

Uskon, että opetuksesta saadaan parhaiten irti kun opettaja välittää vilpittömästi oppilaistaan. Toivottavasti tämä olisi mahdollisimman usein totta. Minulle se oli onneksi syksyllä helppoa — jos et ole lukenut Rakkauskirjettä, kannattaa lukea sieltä tarkemmin. Välittäminen tuo mukanaan sen, että kantaa aidosti huolta jokaisen oppimisesta ja toivoo, että kaikki saavat kurssista mahdollisimman paljon irti.

Välittämisen lisäksi tarvitaan aikaa. Yksi opiskelijoista kysyi, olisivatko he erityisiä vaikka olisin opettanut muitakin ryhmiä syksyn aikana. Viisas kysymys. Ryhmä olisi edelleen yhtä arvostettava ja fiksu, mutta jotain kuolisi taatusti pois, jos muutaman kymmenen opiskelijan sijaan arjessa pyörisi muutama sata opiskelijaa. Ajatuskapasiteetti ei ainakaan minulla riitä, jos pitäisi ehtiä olemaan kiinnostunut kovin monen ihmisen oppimisesta kerralla. Yksi ryhmä menee, ja varmaan kaksikin, mutta kovin suurilla määrillä välittäminen kärsii.

Olen sitä mieltä, että opettaja voi antaa parastaan vain, kun opetusta on selkeästi vähemmän kuin muuta työtä. Minulla tämä onneksi toteutuu. Arki on lähes kokonaan tutkimusprojekteja, joiden rinnalla opetan vähäsen. Ja tällaisena sen haluan ehdottomasti pitääkin. Jos joskus käytän ajastani yli neljänneksen opetukseen, olen mielestäni epäonnistunut työn sisällön tasapainottamisessa.

Opiskelijoista välittämisen lisäksi uskon, että opetus voi olla mallillaan vain kun opettaja saa opettaa jotain, mistä on aidosti kiinnostunut. Tämä ei valitettavasti aina toteudu, vaan joskus kursseille päätyy opettajia, joilla ei ole mitään omakohtaista paloa aiheeseen.

Kun saa opettaa oikeita ja itselleen kiinnostavia asioita, tulee opetukseen automaattisesti enemmän innostusta ja intohimoa. Kurssimateriaalit tulee pidettyä paremmin ajan tasalla, koska aihetta seuraa aktiivisesti joka tapauksessa. Erilaisista yritysprojekteista on helppo ammentaa kiinnostavia esimerkkejä ja tuoretta tutkimustietoa. Kysymyksiin on helppo vastata perusteellisesti ja asioiden taustat pystyy selittämään konkreettisesti.

Toivon että saisin itse vastaisuudessa opettaa niitä sisältöjä, joista olen eniten kiinnostunut. Se toisi omaan opetukseen paljon uutta hyvää.

Deadline tulee aina liian aikaisin

Ilmiö on taatusti jokaiselle tuttu. Jotain pitäisi tehdä, mutta toimeen tulee tarttuneeksi tosissaan vasta kun on vähän liian myöhäistä. Pätee ainakin minulla niin opiskeluun, työelämään kuin muihinkin puuhasteluihin.

Tänään poden ryhtymisreippauden puutetta blogihaasteen kautta. Löin kahden kaverin kanssa vetoa siitä, että ennen vuodenvaihdetta itse kullakin on pystyssä blogi ja siellä vähintään kaksi kirjoitusta. Kun vuotta oli 22 tuntia jäljellä, asensin WordPress-blogialustan ja mietin, että ollaan taas kerran vähän viime tingassa liikkeellä. Koska sekä Oikokulma että Faktori 2.0 ovat olleet kirjoituksineen linjoilla jo viikkotolkulla, on itsekin tarpeen pitää matka mielessä.

Blogin sisältö on vallattoman vapaasti kaikkea sitä, mistä itse olen kiinnostunut. En ylläty, jos pian alkavan vuoden aikana käsitellään robotiikkaa, teknologiaa yleisesti, opettamista ja opiskelua, kirjoja ja valokuvausta.

Teknologiaa blogiin tulee siinä määrin, että rakkaudesta teknologiaan istuu kuvaamaan sisältöä aika hyvin. Fraasi määrittää myös ensimmäiset aiheet: tämän nollannen tekstin jälkeen ensimmäinen tai kaksi ensimmäistä kertoo rakkaudesta — sen jälkeen siirrytään nörttiaiheiden pariin. Rakkaudesta teknologiaan.