Myöhästely

Olen myöhästelijä. Se on raivostuttavaa. Löysäilen aikataulujen kanssa kroonisesti ja olen liian usein viime tingassa liikkeellä.
Haluan oppia siitä pois. Kolmekymmentä elettyä vuotta ei ole opettanut irti tästä pahasta tavasta, joten tuskin yksi toukokuu tekee suurta muutosta. Yritän silti.
Toukokuussa en aio myöhästyä kertaakaan. Jokaisesta epäonnistumisesta maksan satasen sakkoa. Se kirpaisee. Raportoin myöhästelyt tämän postauksen alaosaan. Työkavereille ja muille: vahtikaa minua ja käräyttäkää säälittä kommenteissa jos lipsun. Kommenteissa voitte ehdottaa ja perustella myös kohteita minne mahdolliset sakkorahat annetaan.

Myöhästelyloki:

  1. 6.5.2014: myöhästyin Lync-etäpalaverista neljä minuuttia. Palaveri ei varmaan ollut vielä alkanut sen suuremmin, mutta myöhästyin silti. Olin luvannut olla läsnä 13:00 ja kello oli 13:04 kun tervehdin paikalle ehtineitä kanssaihmisiäni.
    Tulin edellisestä tapaamisesta ja jäin joko kohteliaisuudesta, mielenkiinnosta tai laiskuuttani kuuntelemaan yhden opiskelijan projektin etenemisiä. En tajunnut, että läppäri haluaa just tällä kertaa käyttää minuuttitolkulla heräämiseen ja vedin muutenkin aikataulun liian tiukille. Omaa ajattelemattomuutta ja huonoa priorisointia.
    Tästä opittua: etätapaamisten alkuun pitää aina varata sen verran ekstraa, että ehtii buutata koneen, etsiä kuulokkeita tai ruuvata asetuksia. Edellinen etäpalaverista myöhästyminen tuli siksi, että Lync ei ollutkaan elpynyt lepotilasta ollenkaan ja kone piti käynnistää uudelleen — ja katsoa vierestä kun Windows asentaa muutaman päivityksen.
    Tästä opittua 2: kun on aikataulu ja juttelee jonkun kanssa, pitää osata kertoa, että nyt on tarpeen lopettaa ja lähteä tilanteesta ajoissa. Meillä ei ollut mikään kriittisen tärkeä keskustelu opiskelijan kanssa vaikka kiinnostava olikin. Olisin voinut lopettaa sen heti alkuunsa ja kertoa, että jatketaan asiaa kun olen käynyt istumassa etäpalaverin. Ensi kerralla teen niin.

Uutiset ovat irtokarkkia aivoille

En ole seurannut kuukauteen uutisia. Enkä koe jääneeni mistään olennaisesti paitsi.

Päätin maaliskuun alussa polkaista alulle pääsiäiseen ulottuvan uutispaaston. Mitään yhtä erityistä syytä tälle ei ole. Uskoin, ja uskon edelleen, että ajattelu voi rikastua enemmän jos uutisten parissa käytetyn ajan sijoittaa kirjojen lukemiseen ja kanssaihmisten kohtaamiseen.

Lainaan itseäni viisaampaa: ”Me olemme kovin hyvin asioista perillä, mutta tiedämme silti kovin vähän. Miksi? Koska olemme 200 vuotta sitten keksineet myrkyllisen tiedon muodon, jota kutsutaan uutiseksi.” (Rolf Dobelli, Viisaan toiminnan taito).

Uutisten ongelma on siinä, että ne ovat uusia. Tuoreus ei takaa käyttökelpoisuutta. 

Teknologista vanhentumista mallinnetaan joskus Lindyn vaikutuksen kautta. Se on alkujaan luonnosteltu kuvaamaan viihdemaailmaa: mitä pidempään henkilö on ollut televisiossa, sitä todennäköisemmin hän pysyy ruudussa vielä jatkossakin. Samaa ajattelua jatketaan teknologioiden suhteen. Mitä pidempään teknologia on ollut olemassa, sitä pidempään se todennäköisesti säilyy vastedeskin käytössä. Ihmiset ovat kirjoittaneet niin pitkään, että sadan vuoden päästäkin kommunikoidaan kirjallisesti. Se, mitä me käsitämme tietotekniikalla on aika tuore juttu ja sadan vuoden päästä jo unohdettua asiaa. Twitter ja Whatsapp ovat niin uusia ilmiöitä, että ne haudataan merkittävästi nopeammin. Sorrun vähän sivuraiteiluun, mutta toivottavasti en liian pahasti. Tämä teknologian käänteinen vanhentuminen* liittyy vahvasti uutisten lukemisen mielekkyyteen.

Samalla tavalla tuore tieto elää vain hetken. Muutama tunti sitten julkaistu tieto on todennäköisesti jo ylihuomenna tarpeeton. En viitsi kuormittaa ajatteluani sellaisella kohinalla. Käytän päätäni mieluummin pysyvämmän tiedon prosessointiin.

Jos pidät ajatusleikeistä, leiki hetki näin: mieti viikon takaisia uutisia ja kirjoita kommenttikenttään, miten suuri osa niistä aidosti vaikutti elämääsi. Osasitko tehdä parempia ratkaisuja uutisten lukemisen vuoksi? Et, veikkaan.

Paaston jälkeen aion taas lukea uutisia. Koska ne ovat kiinnostavia. Entistä enemmän yritän kuitenkin vältellä iltapäivälehtien mukauutisia, ja varsinaisten uutistenkin osalta pyrin keskittymään enemmän taustojen ymmärtämiseen kuin päivänpolttaviin nippelitietoihin. Mitä hitaampi tieto, sitä vähemmän se kärsii inflaatiota.

*Käänteistä vanhenemista on käsitelty hyvin Nassim Nicholas  Talebin kirjassa Antifragile/Antihauras. Kirja on muutenkin hyvä. Lue joskus. Toisena kirjavinkkinä tuo jo mainittu Dobellin pieni mutta pippurinen paketti. Se viisastaa lukijaansa paljon.

Itsensä haastamisesta

Heräsin tänään kuudelta ja lähdin salille. Sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen. Eikä olisi tapahtunut nytkään, jos olisin antanut mukavuudenhalun määrätä arkea yhtä paljon kuin yleensä annan.

Joskus tuntuu terveelliseltä haastaa itseään. Tehdä jotain, mitä ei muuten tulisi tehneeksi tai mikä ei suoranaisesti tunnu siinä hetkessä kivalta. Siksi minä — liikuntaa harrastamaton ja omaa kömpelöä kroppaansa häpeilevä kaljuuntuva insinööri — tein alkuvuodesta lupauksen käydä salilla hankkimassa hikeä, lihaskipua ja pieniä itsensä voittamisen kokemuksia.

Kaipasin apua. Tiesin, että työpuuhissa viihtyminen, kotona laiskottelu ja tusina tekosyytä pitävät minut poissa salilta mikäli kukaan ei ole komentamassa.

Omavalmentaja vastaa tähän huutoon. Juttelin Elixian personal trainerin kanssa ja annoin hänelle haasteen. Olen sitä mieltä, että jos ihminen saa kuukausipalkkansa muiden haastamisesta ja mukavuusalueen ylittämisen evankelioinnista, voi itsekin ottaa haasteen vastaan. Kysyin, onko tällä tapana lukea kirjoja. Ei kuulemma ole.

Kerroin, että lähden laulaen hänen sparrattavakseen ja ostan samalta seisomalta kymmenen tunnin valmennuspaketin — yhdellä ehdolla. Valikoin nipun kirjoja hänen luettavakseen. Joka viikko taistelemme yhdessä mukavuudenhalua ja helpolla pääsemistä vastaan. Minä muljaan teräskiekkoja paikasta toiseen ja puuskutan toimistokeuhkojani pihalle. Hän puolestaan palvelee ajatteluaan hyvien kirjojen parissa. Minä maksan reilun euron minuutissa kyykytettäväksi joutumisesta, hän saa kirjat ja niihin liittyvän keskustelun silkasta lähimmäisenrakkaudesta.

Haaste ei päättynyt ihan suunnitellusti. Minä harjoittelen kurinalaisuutta ja laiskuuden väistelyä pari kertaa viikossa, mutta kirjat jäivät hyllyyn. Ymmärrän syytä; lukihäiriö ja huonot kokemukset kouluajoilta häiritsevät taatusti, mutta voisihan nuo nähdä myös syinä lukea enemmän kuin syinä välttää lukemista. No, en minä voi tai halua tuomita, mutta olkoon esimerkkinä siitä, miten työlästä meidän ihmisten on toisinaan tarttua johonkin vieraaseen.

Peilaan omaa elämää silloin tällöin pienten haasteiden ja teemakuukausien kautta. On ollut vesipaastoa, sossumedialakkoa, lihatonta, hissitöntä ja muutamaa muuta teemajaksoa. Kaikista oppii jotain ja jokainen auttaa ymmärtämään omaa ajattelua paremmin. Nyt on karkkilakon ja liikkumisen lisäksi menossa uutispaasto. Se on herättänyt joissakin ihmisissä kummastelua. Kerron kuukauden viimeisenä päivänä tarkemmin, miten uutiset ovat irtokarkkia aivoille ja miksi pidän nyt elämäni toista uutispaastoa.